Harmaa alue

Isänpäivä ilman isää

2006-11-12T06:37:00+02:00

Isäni kuoli viime kesänä ja tuntuu oudolta kun on isänpäivä...............

Unettomuus...

2006-11-06T02:05:00+02:00

Viime yönä heräsin kolmelta enkä saanut unta kuin vasta joskus aamulla. Tänä yönä en ole ehtinyt nukkua vielä ollenkaan vaikka väsyttää. Olen miettinyt jättäväni Seroquelin kokonaan pois, mutta nyt taas tajusin että se on ainoa konsti jolla pystyn nukkumaan yöt jos en halua käyttää unilääkkeitä. On vähän hankala tilanne kun en tiedä mitä tekisin. Vihaan Seroquelia ja haluan lopettaa sen. En ole taas pariin iltaan ottanut sitä ja siitä unettomuus kai johtuukin. Minua vain suunnattomasti vituttaa kaikki lääkkeet enkä halua olla popsimassa niitä jatkuvasti. Olisi mahtavaa jos pärjäisin pelkällä masennuslääkkeellä ja Lamictalilla. Olisi vielä mahtavempaa jos joskus tulisi eteen se päivä, etten tarvitsisi mitään mömmöjä. Tällaista vaan tällä kertaa...

klo 07:00

Voi perse.. En ole edelleenkään nukkunut ja sen kyllä huomaa siitäkin että pyörryttää ja oksettaa. Makasin sängyssä ja mietin kaikenlaista. Kävin välillä laattaamassa ja menin takaisin sänkyyn. Sain runollisen inspiraation joka katosi viidessä minuutissa. Turhauduin. Istuin koneelle. Istun tässä edelleenkin kuin raato tekemättä mitään ihmeellistä. Kuuntelen musiikkia, koska hiljaisuus on ahdistavaa tällaisina öinä. Ulkona sataa lunta. Ajattelin vähentää tupakointia kun tuntuu että köhin keuhkoni pihalle. Aloin tosiaan yötä vasten siivoamaan kuin mielipuoli, heitin kaikki matot parvekkeelle ja tartuin imuriin. Sain siivottua vasta eteisen kun alkoi väsyttää ja oksettaa. Pidän yleensä kämppäni paremmassa kunnossa mutta isän kuoleman jälkeen en ole edes imuroinut. Noh, kun saan itseni vähän kasaan niin jatkan siivousta vaikka se onkin pirun tylsää. Sen jälkeen yritän saada jotakin ruokaa alas (minulla oli toissapäivänä 39 astetta kuumetta, olen kai siksi vieläkin heikossa hapessa) ja nukkua muutaman tunnin. Sitten pääsen taas oman rakkaani viereen ja kaikki tuntuu paremmalta <3

Another brick in the wall

2006-10-20T15:59:00+03:00

En olekaan jaksanut kirjoittaa tänne pitkään aikaan. Monta kertaa on kyllä käynyt mielessä. Mitään ihmeellistä sitten viime kerran jälkeen ei ole tapahtunut, paitsi Turku-Tukholma risteily ystävieni kanssa. En muista koska viimeksi olisi ollut niin hauskaa :) Tuliaisia toimme ja niitä parasta aikaa juon. Toissa iltana olin vähän paniikkitunnelmissa ja join 4 kaljaa, kun sitten iski kauhea pelkotila päälle. En tiedä mistä sellainen johtuu, syitä on varmasti monia ja yksi aika merkittävä tekijä lienee liiallinen alkoholinkäyttö (juon melko usein). On vaikea pukea sanoiksi sellaista "pelkotilaa". Se vain tuli kuin tyhjästä, enkä pelännyt mitään tiettyä asiaa vaan olin jotenkin paniikissa ja se oli epämiellyttävä pakokauhun tunne. Menin sänkyyn peiton alle ja olin ihan paniikissa. Sitten menin äitini luokse ja hänkin oli sitä mieltä, että juomisesta johtuu. Toki myös isän kuolemalla ja masennuksella on osuutta asiaan. Kerroin äidille epäilleeni jo pidemmän aikaa, että olen psykoosissa. Inhottavaa kun ei kunnolla pysty selittämään minkälaisia nämä tunteet ja tilanteet välillä ovat. En osaa sanoa kumpi on pahempaa, paniikkikohtaus/oireet vai yhtäkkiä iskevä pelkotila. Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon pakostakin ja juoppohulluus on tuttu käsite. Olen muutamia kertoja (viime talvesta lähtien) nähnyt omiani, pienistä vihreistä örkeistä päälle ajavaan Titaniciin, jolloin jopa hyppäsin pois tieltä ja putosin sängystä. Tiedän että nämä kokemukset kuulostavat hassuilta ja hymähtelen niille jopa itse näin jälkikäteen, mutta sillä hetkellä ne tuntuvat todellisilta. Ensimmäiset "viinapirut" viime helmikuussa olivat pahimmat, sellaisia ötököitä jotka olisivat voineet olla Gigerin tai Gaudin keksimiä, kerrassaan mielikuvituksellisia. En halua edes muistella. Mitä mielialojen heittelyyn tulee (minulla on siis kaksisuuntainen mielialahäiriö), olen huomannut että erityisen hankalan päivän jälkeen tulee parempi ja päin vastoin. Eli kyllä tämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Useimmat ajattelevat, että minun olisi parempi hankkiutua muiden seuraan eikä panikoida täällä yksikseni. Asia on kuitenkin niin, että minä nautin yksinolosta ja harvemmin olen niin sosiaalisella tuulella että jaksaisin tai haluaisin tavata edes parhaita ystäviäni. Toivon ettei kukaan loukkaannu esimerkiksi siitä, että olen useimmiten Messengerissä offline-tilassa, vaikka oikeasti olenkin paikalla. Tahdon olla vain omassa maailmassani. Eilen tuli kuluneeksi kolme kuukautta isän hautajaisista, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa. Yritän nauttia tästä hetkestä, kun kerrankin on ihan normaali olo. Pystynkin varmaan nauttimaan tänään ekaa kertaa laivatuliaisistani kunnolla, kun kaikki on hyvin. Olenkin miettinyt jo muutaman viikon, että alkaisinko uudestaan käymään mielenterveyskeskuksessa. En pysty käsittelemään kaikkea tätä yksin. Välillä pelkään, että vajoan niin syvälle etten pysty sieltä enää nousemaan. Siksi olisi hyvä jos voisin puhua jollekin. Luin ihan hiljattain lehdestä, että avohoitoon aletaan kiinnittää enemmän huomiota ja jos näin on niin hyvä. Uskon että jos avohoito toimii kunnolla, ei ole tarvetta mennä osastolle ollenkaan. Tänä iltana voisin taas tavata ystäviäni kun olen ollut monta päivää omissa oloissani. Nyt voisi taas jaksaa. Lopetan tältä erää tähän.

Isää ikävä

2006-10-07T07:09:00+03:00

Eilen jäi kirjoittaminen vähän kesken ja aika absurdia sekin teksti oli. Otin siis Rivatrilia ja pian sen jälkeen ystäväni kutsuivat minut kylään. Sain lähdettyä ja oli tosi mukava ilta, fiilis parani huomattavasti kun hakeuduin toisten seuraan. Join muutaman kaljan, ehkä kuusi. Juttelimme niitä näitä ja Walmix teki taas tosi hyvää ruokaa :)

Sitten tulin kotiin. Kalja oli noussut päähäni ehkä Rivatrilin takia. Huomasin unohtaneeni ottaa iltalääkkeet jälleen kerran. Surffailin netissä huumorisivuilla piristääkseni itseäni, mutta ahdistus ja suru iskivät jälleen. Otin Tenoxin että saisin nukuttua. Mutta sekin meni päähän joten keitin kahvia ja tässä taas istun ;) Niin, otin iltalääkkeetkin vasta äsken. Mömmöjä ja mömmöjä, sitä minun elämäni on. Maailmani on aina sumuinen. Viimeksi kun ryyppäsin, en saanut nukuttua ja maatessani sängyssä näin viinapirun, hassun pikku örkin pomppimassa keittiön ovella. Olen jo tottunut näkemään joskus kännissä omiani, joten naurahdin otukselle ja käänsin kylkeä. Totta kai olen huolestunut omasta pään sekoittamisestani, tahtoisin lopettaa tämän sekoilun tai edes vähentää sitä, mutta... Kuten usein sanon, kestän todellisuutta vain pieninä annoksina.

Join kahvia ja paijasin Hipsua ja juttelin hänelle. Annoin marsupojalleni hänen lempiherkkuaan persiljaa. Hipsu taitaa olla jo unten mailla, mutta minä aion valvoa niin kauan kuin pystyn (vittu, ei olisi pitänyt ottaa sitä "tennaria") Postiluukusta tuli jokin luontaistuotekaupan lehti jossa mainostettiin valmistetta nimeltä Cool & Cool. "Vai että stressiä... Ei hätää! Cool & Cool pitää sinut coolina kaikissa tilanteissa." Huvittavinta mainoksessa on todella tärähtäneen ja raivopäisen kissan kuva :D Tätä tuotetta voisin kokeilla...

Kahvin juonnin ohessa aloin katsella vanhoja valokuva-albumeita vuosilta 1991-93. Totta kai tuli isää ikävä... Hänen kuolemastaan tulee nyt kolme kuukautta, enkä tavallaan tahdo vieläkään tajuta sitä vaan tavallaan "odotan" että isä tulee kotiin. Ilmestyy ovesta jonain päivänä täysin elossa, kuin kaikki olisi ollut pelkkää painajaista. Heti kun pystyn, kirjoitan isän tarinan loppuun. En kykene siihen vielä. Tenox alkaa väsyttää... Taidan pelata Runescapea niin kauan että tipahdan tuolilta. Moro.

Hallittua (?) kaaosta, pateettisuutta ja keskushermostollisia ongelmia

2006-10-06T17:33:00+03:00

"Se käsittelee tietoja ja pitää meidät yhteydessä ulkomaailmaan... se säätelee vireystilaa, unirytmiä, ajattelua, havainnointia ja motorisia toimintoja." -Wikipedia-

Hyvää iltaa. Heräsin muistaakseni yhdeksältä, mikä on hyvin aikaista minulle. Kävin tupakalla, join kahvia ja menin vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Sen jälkeen kuuntelin The Clashia ja Slipknotia, luin Platonista kertovaa kirjaa sekä erästä telepatiaa käsittelevää teosta. Ystäväni kävi luonani kahvilla, jonka jälkeen yritin taas nukkua. Olen juonut tänään kahvin lisäksi kaksi tölkkiä Batterya ja silti olen jotenkin väsynyt. En saanut unen päästä kiinni. Asiat pyörivät päässäni. Osittain ehkä siksikin hakeudun ns. monimutkaisten asioiden pariin, että pääni saisi muuta pohdittavaa. Eilen en pystynyt syömään koska olin niin krapulassa mutta äsken söin. Ruokin Hipsua ja juttelin hänelle (hän on marsu). Laitoin soimaan Tsaikovskin kuudennen sinfonian eli Pateettisen. Hän tappoi itsensä noin pari viikkoa sinfonian ensiesityksen jälkeen. Vincent van Gogh ampui itsensä, hänen viimeiseksi teoksekseen jäi muistaakseni maalaus, jossa lenteli korppeja (vai olivatko ne variksia?) viljapellon yllä. Hm.. Luin Wikipediasta taas mielenkiintoisia juttuja muun muassa kaaosteoriasta, universumista, madonrei'istä ja sumeasta logiikasta (tämä termi saa minut aina nauramaan hillittömästi!) Kävi jälleen kerran niin, että päästettyäni aivoihini valtavan informaatiotulvan minua alkoi helvetisti ahdistaa ja vituttaa. Otin pari Rivatrilia ja odotan että pumppu lakkaa hakkaamasta (ei kuitenkaan kokonaan please). Olen hassu olento. Minulla on ystäviä ja silti omasta vapaasta tahdostani lukittaudun tänne kaaoksen keskipisteeseen kirjojen ja musiikin keskelle. En aina ymmärrä, mikä ihmisten tapaamisesta ja kommunikoinnista tekee niin vaikeaa. Nykyään käytän jopa Messengeriä yhä vähemmän. Melkein toivon ettei kukaan soittaisi ja yrittäisi tavoittaa minua. Silti minä useimmiten vihaan tätä erakkoelämääni. Se on ahdistavaa. Vituttaa niin perkeleesti että tekisi mieli juoda taas. Mutta juon vasta huomenna ystäväni kanssa koska olemme suunnitelleet baariin menoa. Voisin kai sanoa, että "olen yksin pääni sisällä". Katselen elämää ja ihmisiä jonkinlaisen yksisuuntaisen lasiseinän takaa. Tavallaan olen olemassa, tavallaan en. Tuntuu kuin psyykeni olisi taas romahtamassa. Yritän muistaa ottaa lääkkeeni ja tällä tavalla hallita kaaosta. Pääni on täynnä paskaa. Toivon että joskus joku ihminen löytää sumun keskeltä madonreiän joka johtaa minun universumiini. Tervetuloa...

Pessimistin päiväkirja: Hyötyliikuntaa ja asiallista asiaa

2006-09-29T18:17:00+03:00

Jaahas, se on taas perjantai. Olen ollut selvinpäin viisi päivää, tänään alkoi jo ottaa tiukille. Mikä siinä onkin, että kun tulee viikonloppu ja tietää, että kaikki muut ovat menossa pitämään hauskaa niin tulee kamalat paineet, että "kai munkin täytyy mennä". Vittu. Tosiasiassa minulla ei ole hauskaa melkein koskaan. Juon vitutukseen ja masennukseen (paniikkihäiriöön), mutta silti yritän mennä baareihin siltä varalta että joku viitsisi yrittää avata keskustelun kanssani. Lienenkö taas vainoharhainen, mutta äsken Siwassa olin vähällä kysyä nuorelta naismyyjältä, että "mitä sä aina virnuilet tolleen oudosti kun mä astun sisään?". Ehkä minä tulkitsen normaalin hymyn vittumaiseksi virnuiluksi tai sitten hän on huvittunut arvatessaan mitä ostan. Minä en nimittäin koskaan osta Siwasta muuta kuin kaljaa ja suklaapatukoita. No myönnetään, kerran ostin sipsejä... Niin, siitä hyötyliikunnasta. Vein ison pussin tyhjiä pulloja kauppaan, olin aivan poikki perille päästyäni ja läähätin kuin mikäkin koira. Käteni ovat jokseenkin väsyneet painavasta lastista. Tällä kunnolla ja näillä lihaksilla ei paljon liikuntaa harrasteta. Joskus tuollainen "hyötyliikuntakin" ottaa voimille. Toiseksi huomasin että olen taas laihtunut. Kyykkiessäni kaupassa pullonpalautusvehkeen ääressä tunsin kuinka farkkuni luisuvat aina vaan alemmas ja varmasti oli puoli persettä näkyvissä ennen kuin sain viimeisenkin pullon automaattiin. No, Sloggi on ihan hyvä merkki - siltä varalta että joku sattui näkemään. Ajattelin laittaa vyön ennen kuin lähden baariin. Nämä uusimmat farkkuni ovat ainoat joita enää kehtaan pitää, laihdun jatkuvasti niin että kaikki muut housut roikkuvat perseestä kuin jollakin hopparilla. Mutta kun ei ehdi syömään, kun pitää nukkua, juoda ja pelata Runescapea. Ja angstata. Ja vaeltaa levottomana ympäriinsä zombin tavoin. (Ehkäpä elin entisen elämäni Haitilla, työskennellen ahkerasti ja aivottomasti jollakin Jumalan hylkäämällä plantaasilla!) Voi...

Ostin kerrankin Karjala-sikspäkin lisäksi 3 pulloa Koffia, jota olen suunnattomasti inhonnut ja kritisoinut. Taitaa minussa olla masokistin vikaa. Juon juuri ensimmäistä lämmintä, yököttävän kitkerää Koffia kolpakostani ja taustalla soi tällä hetkellä "Don't fear the reaper". Hassua muuten, että äitini kävi tänään ja totesin hänellä olevan melko samankaltainen musiikkimaku kuin minullakin. Hän halusi kuunnella erään Black Sabbathin biisin moneen kertaan ja näytti pitävän myös Rammsteinista, Children of no Returnista ja Theatre of Tragedystä. Äitini on 63-vuotias, mutta erittäin nuorekas ja avarakatseinen henkilö. Hän on viisain ja ihanin ihminen jonka tunnen, ja toivon että ottaisin jotakin opikseni hänen hyvistä neuvoistaan. Äitini on pelastanut minut monesta kusisesta tilanteesta. Otetaan hänelle, *kippis* ja sitten röökille.

En ole kirjoittanut musiikista juuri mitään. Ehkä olisi syytä, sillä musiikin kuuntelu ja omien laulujen kirjoittaminen on terapiaa psyykelleni - Seroquelin, Lamictalin ja Cipramilin ohella. Ehkä tärkein, musiikki auttaa minua jaksamaan eteen päin vaikeinakin aikoina. Kuten useimmat, kuuntelen sitä mielentilojen mukaan. Eräänä iltana olin todella masentunut ja vihainen. Soitin Dimmu Borgirin levyä Enthone Darkness Triumphant sekä Puritanian ja Sympoziumin useampaan kertaan. Hetken kuluttua olin täysin rauhallinen. Aggressiivinen musiikki siis auttaa. Hyvällä tuulella ollessani kuuntelen jotain muuta. Tästä linkistä http://www.last.fm/user/Katatonic1/ voitte vakoilla mitä milloinkin luukutan. Alien Sex Fiend on viikon soitetuin bändi, ei mikään yllätys. Katsotuimmat musiikkivideoni tällä hetkellä ovat muuten Sisters of Mercyn Temple of Love, Oopperan kummitus -elokuvan Phantom of the Opera sekä Rammsteinin Seemann. En siis ole kirjoittanut musiikista.......

........mutta olenko kertonut itsestänikään? Lähinnä olen kertonut päivieni kulusta, isäni kuolemasta ja ryyppyreissuistani. Niiden perusteella voi toki tehdä päätelmiä minusta ihmisenä, mutta ehkä nyt olisi aika raottaa salaperäisyyden verhoa ja kertoa enemmän. (Paatuneena pessimistinä ajattelen tässä kohtaa, että kuka lukee ja ketä kiinnostaa). Kuka ja mikä minä olen? Jos minun täytyy vastata tähän mielettömään kysymykseen niin... Minä olen 23-v. muija. Maanis-depressiivinen. Yksinäinen, mutta usein omasta tahdostani. Kyyninen ja kriittinen. En missään tapauksessa kuitenkaan epäempaattinen. Tunneihminen ja romantikko. Huonon itsetunnon ja itseluottamuksen omaava androgyyni rock/metal/goth/punk -olento (tähän väliin voisin kirjoittaa paljon mielipiteitäni lokeroinnista). Minä olen minä enkä kukaan muu. En edes yritä olla kukaan muu. En tahdo olla kukaan muu. Tyhmin kysymys jonka olen kuullut, esitti eräs mies joskus: "Miksi sä et vaan voi olla niin kuin kaikki muut?" Miksi pyrkisin olemaan jotakin muuta mitä olen? Jokainen on oma persoonansa. Useimmat (okei, monet) eivät pidä minusta. Useimmat eivät tunne minua. Ne jotka tuntevat, pitävät tai eivät pidä. Se on niin yksinkertaista. Jos ajattelen itseäni ulkopuolisin silmin, voin nähdä ilkeän persoonan. Ensimmäinen asia, jonka ulkopuolinen minussa näkee on kyynisyys, joka antaa ilkeän vaikutelman. Paras, rakkain ystäväni Miseria, jonka olen tuntenut seitsemän vuotta, sanoi kerran, että sydämeni on puhdasta kultaa. Hän tuntee minut ja minun hyvän ja pimeän puoleni. (Rakkaita terveisiä ja haleja sinulle Miseria, olet tärkeä <3) Jos nyt heittäydytään psykologian puolelle, niin ihmiset vetävät elämässään useita rooleja. Ovat erilaisia käytökseltään ja puheiltaan eri ihmisten keskuudessa. Ystävieni kanssa olen varmasti avoimempi ja huumorintajuisempi kuin vieraiden kanssa. Ja paljon puheliaampi, hullumpi, varsinainen jackass (voi kuinka odotan risteilyä 16.10. hullut ihmiset pitävät hullun lailla hauskaa!). En jaksa lässyttää enempää tästä aiheesta, vaikka voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan siitä, miten jokainen on arvokas omana itsenään ja että kenenkään ei tarvitse muokata itseään ja persoonallisuuttaan muiden toiveiden ja mielipiteiden mukaiseksi. Nyt on tupakan aika. Sisters of Mercy: Somethin Fast.

Palataan arkipäiväiseen inhorealismiin, jota täällä olen ennenkin viljellyt. Avasin jääkaapin innoissani kuvitellen, että saisin käsiini pullon kylmää Olvia, mutta... Karjalaa se olikin. Ei niin paha pettymys, päin vastoin sillä mieleeni muistuu tapaus teinivuosiltani (olenkin niin pirun vanha). Vuonna 1998 (siis viime vuosituhannella, taidan olla vanhempi kuin luulinkaan?) olin ensimmäistä kertaa Provinssirockissa ja nautin keikasta 14-vuotiaan innolla. Nostalgista. Mutta todella inhottavaa oli, kun kerran join tätä nimenomaista Karjalaa (joka ei tule ylös?) silloisten ystävieni kanssa. Kännissä sitten pahaa aavistamatta rojahdin suoraan jonkun toisen heittämän laatan päälle, jonka tajusin vasta seuraavana aamuna. Legendaarisesta Dekadenz -putiikista ostamani citycamotakki ja farkkuni olivat yrjössä, samoin hieno Marilyn Manson-paitani. Vaihtovaatteita ei tietenkään ollut mukana. Matkustin sitten junalla kotia kohti ja ihmettelin miksi joku pariskunta alkoi nauramaan hysteerisesti nähtyään minut. Sitten tajusin, että krapulassani olin unohtanut pestä kasvoni. Minulla oli täydet black metal -maskit lärvissäni. Oi niitä aikoja! Palataan astialle kun on taas asiaa...

Viinaan menevä nörtti panikoi

2006-09-23T20:39:00+03:00

Isän kuoleman (9.7.) jälkeen olen alkanut saada inhottavia paniikkikohtauksia. Toissa iltana oli taas yksi. Olen alkanut miettiä kaikkien oireiden ym. perusteella, että kyseessä on paniikkihäiriö. Sosiaalisten tilanteiden pelko minulla on jo todettu. En nyt jaksa selostaa tarkemmin. Äiti antoi minulle paniikkihäiriöstä kertovia esitteitä joita on tuonut sairaalasta. Kaikki täsmäsi, sekin että tulee käytettyä alkoholia tilanteen helpottumiseen. Tänä iltana on taas sydän hakannut vimmatusti, on ahdistanut ja ollut pakokauhun ja paniikin sekainen tunne. Tuntien kuluessa olo paheni ja hain kioskilta sikspäkin "ensiavuksi". Kun tulin kotiin avasin pullon ja menin kylpyhuoneeseen tupakalle (ei huvittanut mennä parvekkeelle). Vähitellen alkaa olo rauhoittumaan kun saan pari kaljaa juotua. Mitään pahaa ei ole tänään sattunut, nämä olotilat tulevat aina ilman että osaan ennakkoon aavistaa mitään. Ne vaan iskevät kuin tyhjästä. Juon tässä olutta, syön popcornia ja kuuntelen Theatre of Tragedyn Fragments -levyä. Jotain hyvää kuitenkin...

Kauan haaveilemani pieni asia on toteutunut, nimittäin olen nyt Runescapessa membu eli jäsen :) Olenkin pelannut tänään niin paljon, että selkää ja niskaa jomottaa ja persekin on puutunut. Olen kehittänyt uusia skillejä, kuten fletchingia ja agilitya. Tein myös ensimmäisen membujen questin, Druidic ritualin. Olen rakentanut itselleni (hahmolleni) taloa. Construction level on vasta 10, mutta kyllä se siitä nousee :) Eilen vietin koko illan vain tutkimalla uusia paikkoja. Pelimaailma on nyt ainakin kaksi kertaa suurempi. Olen kalastanut Crandorissa ja valmistanut jousipyssyjä Seers Villagessa. Että sellaista mukavaa. Nyt käyn tupakalla ja sitten rakennan yhden huoneen lisää talooni ja istutan puutarhaan puita.

Mielenkiintoinen elämäni, osa 666

2006-09-21T19:42:00+03:00

Taas kerran aloitan kertomalla, että minulla on kaamea kapula. Join taas ne legendaariset kymmenen kaljaa ja sitten lähdin Sedun Onnelaan katsomaan, jos löytyisi mielenkiintoisia persoonallisuuksia, mutta ei löytynyt. Tulin ostaneeksi jonkun vip-kortin joten pakko kai käydä siellä tylsien ihmisten keskellä pyörimässä jatkossakin. Olen yrittänyt oksentaa tänään. Eikö olekin mielenkiintoista? Mitään ei ole vielä tullut ylös, mutta... No joo, maha on vähän sekaisin. Oli ahdistava kokemus hinata perseeni ylös sängystä tähän tietokoneen ääreen, pöytä on täynnä tyhjiä pulloja. Kuvottavaa. En jaksa edes siivota. Jostain syystä sain päähäni kirjoittaa nämä rivit vaan siksi, että voisin lisätä näppärän kuvan jonka löysin netistä. Nauroin niin että oli perse revetä kun näin tämän kuvan:

Ei mulla muuta tällä kertaa. Kiitos muuten Onnelan narikan tytöille, kun annoitte takkini vaikka olin kadottanut narikkalappuni :) Ja hyvä kun annoitte sen, muuten olisin saanut raivokohtauksen, olin sen verran kännissä ja pahalla tuulella että olisin voinut muuten pistää koko narikan pillun päreiksi. Onneksi näin ei päässyt käymään :)

Silent Hill, paniikkia ja muuta sontaa

2006-09-20T15:33:00+03:00

Heihei. Olin eilen elokuvissa katsomassa Silent Hillin, joka oli tylsä. Monin verroin kauheampaa ja jännittävempää oli kävelymatkani leffateatteriin. Minulla oli kamala paniikintunne, joka paheni astuessani sisään Bio Marilynin aulaan. Siellä oli paljon ihmisiä odottamassa leffan alkua, sydämeni alkoi takoa helvetin kovaa ja kädet tärisivät. Sain jotenkin ostettua lipun ja karkkipussin vaikka minusta tuntui, että kohta pyörryn. Menin istumaan portaille väkijoukkoon, hikoilin ja tärisin. Pelkäsin että kaikki tuijottavat minua. En tahtonut uskaltaa edes hengittää. (Olisi mielenkiintoista joskus ottaa sykemittari mukaan sellaiseen tilanteeseen). Pari minuuttia portailla tuntui ikuisuudelta. Viimein päästiin saliin, kesti varmaan viisi minuuttia ennen kuin pulssi alkoi tasaantua. Valot sammuivat ja tunsin oloni turvallisemmaksi.

Elokuva kesti kaksi tuntia, Silent Hill -peleistä tuttuja mielikuvituksellisia monstereita näytettiin liian vähän ja näyttelijät olivat jotenkin kökköjä. Musiikista ja äänistä elokuva saa pluspisteet. Juoni oli melko yllättävä, selvisipä viimeinkin miten Silent Hillistä tuli niin pimeä paikka. Yllätyksiä vaille jäin, säpsähdin leffan aikana vain yhden kerran. Alkoi väsyttää ja kusettaa. Elokuvan loppu jäi jotenkin auki, tietysti siksi että voitaisiin tehdä surkea jatko-osa. Perusjenkkikauhu, jonka japanilaiset olisivat tehneet paremmin. Ovathan Silent Hill-kauhupelit japanilaisen Konami-firman työtä ja näköjään paljon pelottavampia kuin elokuva. Noh, tulipa katsottua. Valojen sytyttyä aloin jälleen mennä paniikkiin, jalkani oli puutunut ja yritin mahdollisimman nopeasti päästä ulos. Tartuin ensimmäiseen vastaantulevaan ovenkahvaan sillä tuloksella että lipunrepijä huusi "Hei, älä älä mene sinne!". Olin avannut viereisen salin oven, jossa oli näytös kesken. Hävetti ja vitutti, äkkiä ulos! Noh, minua ei edes pelottanut kävellä kotiin pimeänä iltana mikä jo kertoo Silent Hillin tasosta. Pelattuani aikoinaan pleikkarilla pelejä pimeässä ystäväni kanssa, säikähdimme jatkuvasti ja pelisession jälkeen oli vaikeaa mennä ulos tupakalle. Usein jonkun groteskin monsterin ilmestyessä yllättäen nurkan takaa säikähdin niin että aloin kirkua :) Tahtoisin hankkia kaikki neljä Silent Hilliä PC-versioina. Ne ovat psykologista tunnelmakauhua parhaimmillaan. Kotiin päästyäni join kahvia ja istuin koneen ääreen. En muista koska menin nukkumaan. Hirveitä painajaisia näin, mutta se on itsestään selvää minun elämässäni.

Taitaa olla niin, että minun maailmaani verrattuna Silent Hill on viihtyisä ja rauhallinen pikkukaupunki...

Ihana, kamala syksy

2006-09-18T22:06:00+03:00

Tänään minulla on ollut fyysisesti ihan normaali olo, psyykkisesti kuitenkin aika huono. Päivällä pakotin itseni lähtemään ihmisten ilmoille vaikka ei olisi yhtään huvittanut. En yleensä käy Palaverissa, mutta tänään join siellä Batteryn, poltin tupakkaa ja istuskelin pöydässä aika kauan. Ajattelin asioita ja yritin rentoutua, kun yhtäkkiä mieleeni putkahti jostakin kaunis lause. Kävi sitten niin, että tulin kirjoittaneeksi kokonaisen runon. Pitkästä aikaa :) Tuntui mukavalta saada aikaan jotakin, niin pientä kuin se olikin. On merkillistä, miten masennuksen aikana iskee luovuus. Sama juttu varmasti monella. Syksy on lempivuodenaikani eikä sinänsä masenna minua, vaan tässä ovat muut asiat taustalla. Iloisella tuulella ollessani en pysty tekemään mitään luovaa. Ahdistavasta olosta siis seuraa jotain hyvääkin, ajatellaan vaikka Tsaikovskia ja van Goghia... Päätin sitten vielä käydä kirpparilla katsomassa löytäisinkö mitään mielenkiintoista. Selasin kirjahyllyä ja kaiken roskan keskellä silmääni osui James Clavellin Shogun, kahtena niteenä. Todellinen löytö :) Sitten tulin kotiin, join kahvia ja pelasin Runescapea. Luin taas pätkän David Eddingsin Timanttivaltaistuimesta. Yleensä en lue fantasiaa, mutta ajattelin tehdä poikkeuksen ja yrittää vielä kerran. Monta fantasiaromaania olen jättänyt kesken. Eddingsin kirjassa vilisee niin paljon ihmisten ja paikkojen nimiä, että en tahdo pysyä kärryillä kuka on kuka ja mikä missä. Keskittymiskykyni on tällä hetkellä aika surkea. Sain luettua tässä hiljattain myös Kawabatan klassikkoa Lumen maa. Muutaman sivun jälkeen tajusin, etten ole ymmärtänyt sanaakaan... Kaikki kirjat jäävät nykyään kesken. No, olen kuitenkin ihan tyytyväinen että tulin käyneeksi kaupungilla. En tahdo erakoitua tänne Tukikohtani seinien sisäpuolelle - ainakaan liikaa. Ehkä huomenna voisin olla niin sosiaalinen, että voisin olla ystävieni kanssa tekemisissä. Minulle ei sovi liika sosiaalisuus eikä liika yksinäisyys. Mitähän tässä vielä tekisi, että pysyisi jonkinlainen fiilis yllä... Ehkä voisin alkaa maalaamaan erästä työtä jota olen suunnitellut jo kauan. Melko yksinkertainen juttu, ajattelin antaa sen äidille syntymäpäivälahjaksi. Alun perin minun piti maalata se isälleni ja viedä se hänelle sairaalaan, mutta nyt hän on poissa :( En pysty vannomaan, että jaksan paljon maalata, mutta yritän edes aloittaa. Päätin myös olla pidemmän aikaa selvinpäin, ainakin viikon verran näin aluksi. Toivottavasti päätökseni pitää. Mutta lopuksi tahdon lämpimästi kiittää kaikki ihmisiä, jotka ovat lukeneet isästäni ja kommentoineet minulle. Olen jo varmasti aikaisemmin kiittänyt, mutta ei kai toinen kerta pahitteeksi ole :)

Laitan tähän vielä muutaman ottamani ja muokkaamani luontokuvan sekä kuvan isän haudalta.