Isäni kuoli viime kesänä ja tuntuu oudolta kun on isänpäivä...............

Viime yönä heräsin kolmelta enkä saanut unta kuin vasta joskus aamulla. Tänä yönä en ole ehtinyt nukkua vielä ollenkaan vaikka väsyttää. Olen miettinyt jättäväni Seroquelin kokonaan pois, mutta nyt taas tajusin että se on ainoa konsti jolla pystyn nukkumaan yöt jos en halua käyttää unilääkkeitä. On vähän hankala tilanne kun en tiedä mitä tekisin. Vihaan Seroquelia ja haluan lopettaa sen. En ole taas pariin iltaan ottanut sitä ja siitä unettomuus kai johtuukin. Minua vain suunnattomasti vituttaa kaikki lääkkeet enkä halua olla popsimassa niitä jatkuvasti. Olisi mahtavaa jos pärjäisin pelkällä masennuslääkkeellä ja Lamictalilla. Olisi vielä mahtavempaa jos joskus tulisi eteen se päivä, etten tarvitsisi mitään mömmöjä. Tällaista vaan tällä kertaa...

klo 07:00

Voi perse.. En ole edelleenkään nukkunut ja sen kyllä huomaa siitäkin että pyörryttää ja oksettaa. Makasin sängyssä ja mietin kaikenlaista. Kävin välillä laattaamassa ja menin takaisin sänkyyn. Sain runollisen inspiraation joka katosi viidessä minuutissa. Turhauduin. Istuin koneelle. Istun tässä edelleenkin kuin raato tekemättä mitään ihmeellistä. Kuuntelen musiikkia, koska hiljaisuus on ahdistavaa tällaisina öinä. Ulkona sataa lunta. Ajattelin vähentää tupakointia kun tuntuu että köhin keuhkoni pihalle. Aloin tosiaan yötä vasten siivoamaan kuin mielipuoli, heitin kaikki matot parvekkeelle ja tartuin imuriin. Sain siivottua vasta eteisen kun alkoi väsyttää ja oksettaa. Pidän yleensä kämppäni paremmassa kunnossa mutta isän kuoleman jälkeen en ole edes imuroinut. Noh, kun saan itseni vähän kasaan niin jatkan siivousta vaikka se onkin pirun tylsää. Sen jälkeen yritän saada jotakin ruokaa alas (minulla oli toissapäivänä 39 astetta kuumetta, olen kai siksi vieläkin heikossa hapessa) ja nukkua muutaman tunnin. Sitten pääsen taas oman rakkaani viereen ja kaikki tuntuu paremmalta <3

En olekaan jaksanut kirjoittaa tänne pitkään aikaan. Monta kertaa on kyllä käynyt mielessä. Mitään ihmeellistä sitten viime kerran jälkeen ei ole tapahtunut, paitsi Turku-Tukholma risteily ystävieni kanssa. En muista koska viimeksi olisi ollut niin hauskaa :) Tuliaisia toimme ja niitä parasta aikaa juon. Toissa iltana olin vähän paniikkitunnelmissa ja join 4 kaljaa, kun sitten iski kauhea pelkotila päälle. En tiedä mistä sellainen johtuu, syitä on varmasti monia ja yksi aika merkittävä tekijä lienee liiallinen alkoholinkäyttö (juon melko usein). On vaikea pukea sanoiksi sellaista "pelkotilaa". Se vain tuli kuin tyhjästä, enkä pelännyt mitään tiettyä asiaa vaan olin jotenkin paniikissa ja se oli epämiellyttävä pakokauhun tunne. Menin sänkyyn peiton alle ja olin ihan paniikissa. Sitten menin äitini luokse ja hänkin oli sitä mieltä, että juomisesta johtuu. Toki myös isän kuolemalla ja masennuksella on osuutta asiaan. Kerroin äidille epäilleeni jo pidemmän aikaa, että olen psykoosissa. Inhottavaa kun ei kunnolla pysty selittämään minkälaisia nämä tunteet ja tilanteet välillä ovat. En osaa sanoa kumpi on pahempaa, paniikkikohtaus/oireet vai yhtäkkiä iskevä pelkotila. Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon pakostakin ja juoppohulluus on tuttu käsite. Olen muutamia kertoja (viime talvesta lähtien) nähnyt omiani, pienistä vihreistä örkeistä päälle ajavaan Titaniciin, jolloin jopa hyppäsin pois tieltä ja putosin sängystä. Tiedän että nämä kokemukset kuulostavat hassuilta ja hymähtelen niille jopa itse näin jälkikäteen, mutta sillä hetkellä ne tuntuvat todellisilta. Ensimmäiset "viinapirut" viime helmikuussa olivat pahimmat, sellaisia ötököitä jotka olisivat voineet olla Gigerin tai Gaudin keksimiä, kerrassaan mielikuvituksellisia. En halua edes muistella. Mitä mielialojen heittelyyn tulee (minulla on siis kaksisuuntainen mielialahäiriö), olen huomannut että erityisen hankalan päivän jälkeen tulee parempi ja päin vastoin. Eli kyllä tämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Useimmat ajattelevat, että minun olisi parempi hankkiutua muiden seuraan eikä panikoida täällä yksikseni. Asia on kuitenkin niin, että minä nautin yksinolosta ja harvemmin olen niin sosiaalisella tuulella että jaksaisin tai haluaisin tavata edes parhaita ystäviäni. Toivon ettei kukaan loukkaannu esimerkiksi siitä, että olen useimmiten Messengerissä offline-tilassa, vaikka oikeasti olenkin paikalla. Tahdon olla vain omassa maailmassani. Eilen tuli kuluneeksi kolme kuukautta isän hautajaisista, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa. Yritän nauttia tästä hetkestä, kun kerrankin on ihan normaali olo. Pystynkin varmaan nauttimaan tänään ekaa kertaa laivatuliaisistani kunnolla, kun kaikki on hyvin. Olenkin miettinyt jo muutaman viikon, että alkaisinko uudestaan käymään mielenterveyskeskuksessa. En pysty käsittelemään kaikkea tätä yksin. Välillä pelkään, että vajoan niin syvälle etten pysty sieltä enää nousemaan. Siksi olisi hyvä jos voisin puhua jollekin. Luin ihan hiljattain lehdestä, että avohoitoon aletaan kiinnittää enemmän huomiota ja jos näin on niin hyvä. Uskon että jos avohoito toimii kunnolla, ei ole tarvetta mennä osastolle ollenkaan. Tänä iltana voisin taas tavata ystäviäni kun olen ollut monta päivää omissa oloissani. Nyt voisi taas jaksaa. Lopetan tältä erää tähän.

Eilen jäi kirjoittaminen vähän kesken ja aika absurdia sekin teksti oli. Otin siis Rivatrilia ja pian sen jälkeen ystäväni kutsuivat minut kylään. Sain lähdettyä ja oli tosi mukava ilta, fiilis parani huomattavasti kun hakeuduin toisten seuraan. Join muutaman kaljan, ehkä kuusi. Juttelimme niitä näitä ja Walmix teki taas tosi hyvää ruokaa :)

Sitten tulin kotiin. Kalja oli noussut päähäni ehkä Rivatrilin takia. Huomasin unohtaneeni ottaa iltalääkkeet jälleen kerran. Surffailin netissä huumorisivuilla piristääkseni itseäni, mutta ahdistus ja suru iskivät jälleen. Otin Tenoxin että saisin nukuttua. Mutta sekin meni päähän joten keitin kahvia ja tässä taas istun ;) Niin, otin iltalääkkeetkin vasta äsken. Mömmöjä ja mömmöjä, sitä minun elämäni on. Maailmani on aina sumuinen. Viimeksi kun ryyppäsin, en saanut nukuttua ja maatessani sängyssä näin viinapirun, hassun pikku örkin pomppimassa keittiön ovella. Olen jo tottunut näkemään joskus kännissä omiani, joten naurahdin otukselle ja käänsin kylkeä. Totta kai olen huolestunut omasta pään sekoittamisestani, tahtoisin lopettaa tämän sekoilun tai edes vähentää sitä, mutta... Kuten usein sanon, kestän todellisuutta vain pieninä annoksina.

Join kahvia ja paijasin Hipsua ja juttelin hänelle. Annoin marsupojalleni hänen lempiherkkuaan persiljaa. Hipsu taitaa olla jo unten mailla, mutta minä aion valvoa niin kauan kuin pystyn (vittu, ei olisi pitänyt ottaa sitä "tennaria") Postiluukusta tuli jokin luontaistuotekaupan lehti jossa mainostettiin valmistetta nimeltä Cool & Cool. "Vai että stressiä... Ei hätää! Cool & Cool pitää sinut coolina kaikissa tilanteissa." Huvittavinta mainoksessa on todella tärähtäneen ja raivopäisen kissan kuva :D Tätä tuotetta voisin kokeilla...

Kahvin juonnin ohessa aloin katsella vanhoja valokuva-albumeita vuosilta 1991-93. Totta kai tuli isää ikävä... Hänen kuolemastaan tulee nyt kolme kuukautta, enkä tavallaan tahdo vieläkään tajuta sitä vaan tavallaan "odotan" että isä tulee kotiin. Ilmestyy ovesta jonain päivänä täysin elossa, kuin kaikki olisi ollut pelkkää painajaista. Heti kun pystyn, kirjoitan isän tarinan loppuun. En kykene siihen vielä. Tenox alkaa väsyttää... Taidan pelata Runescapea niin kauan että tipahdan tuolilta. Moro.

"Se käsittelee tietoja ja pitää meidät yhteydessä ulkomaailmaan... se säätelee vireystilaa, unirytmiä, ajattelua, havainnointia ja motorisia toimintoja." -Wikipedia-

Hyvää iltaa. Heräsin muistaakseni yhdeksältä, mikä on hyvin aikaista minulle. Kävin tupakalla, join kahvia ja menin vielä pariksi tunniksi nukkumaan. Sen jälkeen kuuntelin The Clashia ja Slipknotia, luin Platonista kertovaa kirjaa sekä erästä telepatiaa käsittelevää teosta. Ystäväni kävi luonani kahvilla, jonka jälkeen yritin taas nukkua. Olen juonut tänään kahvin lisäksi kaksi tölkkiä Batterya ja silti olen jotenkin väsynyt. En saanut unen päästä kiinni. Asiat pyörivät päässäni. Osittain ehkä siksikin hakeudun ns. monimutkaisten asioiden pariin, että pääni saisi muuta pohdittavaa. Eilen en pystynyt syömään koska olin niin krapulassa mutta äsken söin. Ruokin Hipsua ja juttelin hänelle (hän on marsu). Laitoin soimaan Tsaikovskin kuudennen sinfonian eli Pateettisen. Hän tappoi itsensä noin pari viikkoa sinfonian ensiesityksen jälkeen. Vincent van Gogh ampui itsensä, hänen viimeiseksi teoksekseen jäi muistaakseni maalaus, jossa lenteli korppeja (vai olivatko ne variksia?) viljapellon yllä. Hm.. Luin Wikipediasta taas mielenkiintoisia juttuja muun muassa kaaosteoriasta, universumista, madonrei'istä ja sumeasta logiikasta (tämä termi saa minut aina nauramaan hillittömästi!) Kävi jälleen kerran niin, että päästettyäni aivoihini valtavan informaatiotulvan minua alkoi helvetisti ahdistaa ja vituttaa. Otin pari Rivatrilia ja odotan että pumppu lakkaa hakkaamasta (ei kuitenkaan kokonaan please). Olen hassu olento. Minulla on ystäviä ja silti omasta vapaasta tahdostani lukittaudun tänne kaaoksen keskipisteeseen kirjojen ja musiikin keskelle. En aina ymmärrä, mikä ihmisten tapaamisesta ja kommunikoinnista tekee niin vaikeaa. Nykyään käytän jopa Messengeriä yhä vähemmän. Melkein toivon ettei kukaan soittaisi ja yrittäisi tavoittaa minua. Silti minä useimmiten vihaan tätä erakkoelämääni. Se on ahdistavaa. Vituttaa niin perkeleesti että tekisi mieli juoda taas. Mutta juon vasta huomenna ystäväni kanssa koska olemme suunnitelleet baariin menoa. Voisin kai sanoa, että "olen yksin pääni sisällä". Katselen elämää ja ihmisiä jonkinlaisen yksisuuntaisen lasiseinän takaa. Tavallaan olen olemassa, tavallaan en. Tuntuu kuin psyykeni olisi taas romahtamassa. Yritän muistaa ottaa lääkkeeni ja tällä tavalla hallita kaaosta. Pääni on täynnä paskaa. Toivon että joskus joku ihminen löytää sumun keskeltä madonreiän joka johtaa minun universumiini. Tervetuloa...