Kirjoitin tosiaan eilen isästäni ja menetin yöuneni kuten epäilinkin. Minuun iski niin valtava suru ja ikävä - vastahan isä oli tässä ja nyt hän on poissa, enkä voi enää koskaan jutella hänen kanssaan.. Pääsin uneen vasta joskus aamulla. Noh, ajattelin kirjoittaa tästä päivästä. Heräsin joskus kolmelta. Join kahvia ja poltin myöhäiset aamusavut. Kuuntelin Nightwishia ja kävin suihkussa. Olin hyvin tylsistynyt ja päätin lähteä kaupungille ajan kulukseni. Hinasin perseeni ulos viiden maissa ja kävin tukihenkilöni toimistolla kertomassa viimeisimmät kuulumiset. Sitten lähdin talsimaan keskustaan tietämättä mitä tehdä ja minne mennä. Päädyin erään paikallisen pintaliitäjien ja trendipellejen suosiman ravintolaan juomaan olutta. Join tuopin ja mietin mitä tekisin. MTV -musiikkikanavalta tuli jotain tosi-TV -paskaa, jossa ämmä tilitti: "Riisuin toppini uimarannalla. En tiennyt että poikaystäväni on paikalla. Pussailen jatkuvasti muita tyttöjä. Se ei meinaa mitään. Mutta en halunnut isovanhempieni näkevän" Voi jeesus, melkein jopa hymähdin ohjelmalle. Kaikkea ihmiset jaksavatkin televisiossa höpöttää. Ravintolassa soi biisi "karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri", joka alkoi oksettaa minua henkisesti. Tuli mieleen suomalainen versio amerikkalaisista Budweiseria kittaavista punaniskoista. Hyi vittu. Minä nyt en vaan pidä karavaanareista. Enkä jenkeistä. 

Poistuessani röyhtäisin äänekkäästi, kuten naisellisiin tapoihini kuuluu. Hyvä ystäväni usein sanoo, että "prinsessat ei piere", mutta minä en olekaan mikään prinsessa. Olen androgyyni punk/metal olento, jossa on ripaus goottia. Goottiuteni ei välttämättä näy ulospäin, se on pääni sisällä sekä tietokoneellani mp3-musiikkina. Suunnistin lähimpään kirjakauppaan ja tutkin tarjouksessa olevia teoksia. Mitään mielenkiintoista ei löytynyt. Kävin sitten Tiimarissa ostamassa muun muassa piirustuspaperia ja suitsukkeita sekä hassun luurankokynän. Poltin tupakan ja mietin, mitä teen seuraavaksi. Ei tarvinnut kauan miettiä. Oli luontevaa laahustaa Cassaan ostamaan olutta. Eipä ole muutakaan tekemistä. Kiitokset rakkaalle veriveljelleni, joka osti minulle kunnon kolpakon synttärilahjaksi =) Päivittäin mietin, tätäkö minun elämäni on vaipumatta silti itsesääliin. Itsesääliin on hyväkin vaipua joskus, mutta vain hetkellisesti. En kirjoita tätä valittaakseni. Kaiken tyhjyyden ja masennuksen keskellä piilee musta ja välillä hyvinkin kieroutunut huumori, joka auttaa minua jaksamaan. En siis ala täällä urputtamaan, pahemminkin asiat voisivat olla. Isän kuolema tässä pahimman ahdistuksen aiheuttaa. Syysmasennuksesta ei ole kyse, sillä olen aina nauttinut syksystä ja se on minulle inspiroivaa aikaa. Eräänä iltana löysin luonnon helmasta hienon, vanhan kuusen jonka ajattelin piirtää tai maalata. Minulla on salaisia piilopaikkoja joista parhaat ystävänikään eivät tiedä. Joskus tahdon vain kadota vähäksi aikaa. Ja se auttaa. Kuten eräs psykiatri totesi jo monta vuotta sitten, minusta ei koskaan tule hyvää seuraihmistä. Jaksan sosiaalisuutta ja ympäröivää todellisuutta vain pieninä annoksina. Kautta kuraisten maihareideni, tahtoisin jo nyt takaisin metsään vanhojen puiden ja hassujen oravien keskelle. Ehkä menenkin vielä iltakävelylle... Eiköhän tässä kaikki tällä kertaa. Tälläinen oli minun päiväni. Hyvää illanjatkoa.