Olen täällä taas. En ole kirjoittanut riviäkään pitkään aikaan. On ollut niin kaikenlaista, etten ole jaksanut tai ehtinyt. Isäni on ollut sairaalassa nyt n. 5 viikkoa. Kävin tänään katsomassa ja hän voi ihan kohtalaisesti, joskin oli pettynyt siihen, että kotiintuminen taas lykkääntyi. Joo, on tosiaan ollut raskasta aikaa. Välillä isä on ollut teholla, välillä Tampereella pallolaajennuksessa ja sitten taas tavallisella vuodeosastolla. Hänellä oli paha sydäninfarkti. Ei ole paljon huvittanut kirjoitella, mutta nyt taas tuntuu siltä että voisin vähän kertoa kuulumisiani. Sikäli kuin ketään kiinnostaa (HUOM. Ennen kuin kirjoitatte vittumaisia kommentteja "teiniangstista", ottakaa huomioon että minä olen 22-vuotias ihminen. Repikää siitä.)

Mitä nyt olen edellisen kerran jälkeen tehnyt? Ryypännyt ja tissutellut. Harva se päivä pienissä, koska elämää ei tahdo kestää selvinpäin. Nyt joku tietenkin ajattelee, että olen joku pullojenkerääjähippi. En ole, eikä pullojenkerääjähipeillä ole varaa pitää nettiliittymää. Huomaan itsekin olevani tänään aika vihaisella tuulella. Niin olenkin, kaikki tuntuu yhdentekevältä ja mielialat heittelevät. Aamulla heräsin iloisena, päivän mittaan masennuin, nousin takaisin ylös ja nyt illalla vajosin taas hyvin alas. Tämä on minulle arkipäivää. Käytän Lamictalia jonka pitäisi tasata mielialaa. Ongelma vain on siinä, etten tahdo muistaa ottaa lääkkeitä. Huomasin juuri että viime viikolla muistin iltalääkkeet suunnilleen joka toinen päivä. Jostain syystä aamulääkkeet on helpompi muistaa.

Olisi minulla paljonkin kirjoitettavaa, mutta keskittymiskykyni on tällä hetkellä nolla. Toivotan kaikkea hyvää lukijoilleni (?) ja heille, jotka tietävät mistä puhun. Sinulle, joka naurat tätä lukiessasi, haluan työntää moottorisahaan anaaliisi. Hyvää kevättä / haistakaa vittu!