Jaahas, se on taas perjantai. Olen ollut selvinpäin viisi päivää, tänään alkoi jo ottaa tiukille. Mikä siinä onkin, että kun tulee viikonloppu ja tietää, että kaikki muut ovat menossa pitämään hauskaa niin tulee kamalat paineet, että "kai munkin täytyy mennä". Vittu. Tosiasiassa minulla ei ole hauskaa melkein koskaan. Juon vitutukseen ja masennukseen (paniikkihäiriöön), mutta silti yritän mennä baareihin siltä varalta että joku viitsisi yrittää avata keskustelun kanssani. Lienenkö taas vainoharhainen, mutta äsken Siwassa olin vähällä kysyä nuorelta naismyyjältä, että "mitä sä aina virnuilet tolleen oudosti kun mä astun sisään?". Ehkä minä tulkitsen normaalin hymyn vittumaiseksi virnuiluksi tai sitten hän on huvittunut arvatessaan mitä ostan. Minä en nimittäin koskaan osta Siwasta muuta kuin kaljaa ja suklaapatukoita. No myönnetään, kerran ostin sipsejä... Niin, siitä hyötyliikunnasta. Vein ison pussin tyhjiä pulloja kauppaan, olin aivan poikki perille päästyäni ja läähätin kuin mikäkin koira. Käteni ovat jokseenkin väsyneet painavasta lastista. Tällä kunnolla ja näillä lihaksilla ei paljon liikuntaa harrasteta. Joskus tuollainen "hyötyliikuntakin" ottaa voimille. Toiseksi huomasin että olen taas laihtunut. Kyykkiessäni kaupassa pullonpalautusvehkeen ääressä tunsin kuinka farkkuni luisuvat aina vaan alemmas ja varmasti oli puoli persettä näkyvissä ennen kuin sain viimeisenkin pullon automaattiin. No, Sloggi on ihan hyvä merkki - siltä varalta että joku sattui näkemään. Ajattelin laittaa vyön ennen kuin lähden baariin. Nämä uusimmat farkkuni ovat ainoat joita enää kehtaan pitää, laihdun jatkuvasti niin että kaikki muut housut roikkuvat perseestä kuin jollakin hopparilla. Mutta kun ei ehdi syömään, kun pitää nukkua, juoda ja pelata Runescapea. Ja angstata. Ja vaeltaa levottomana ympäriinsä zombin tavoin. (Ehkäpä elin entisen elämäni Haitilla, työskennellen ahkerasti ja aivottomasti jollakin Jumalan hylkäämällä plantaasilla!) Voi...

Ostin kerrankin Karjala-sikspäkin lisäksi 3 pulloa Koffia, jota olen suunnattomasti inhonnut ja kritisoinut. Taitaa minussa olla masokistin vikaa. Juon juuri ensimmäistä lämmintä, yököttävän kitkerää Koffia kolpakostani ja taustalla soi tällä hetkellä "Don't fear the reaper". Hassua muuten, että äitini kävi tänään ja totesin hänellä olevan melko samankaltainen musiikkimaku kuin minullakin. Hän halusi kuunnella erään Black Sabbathin biisin moneen kertaan ja näytti pitävän myös Rammsteinista, Children of no Returnista ja Theatre of Tragedystä. Äitini on 63-vuotias, mutta erittäin nuorekas ja avarakatseinen henkilö. Hän on viisain ja ihanin ihminen jonka tunnen, ja toivon että ottaisin jotakin opikseni hänen hyvistä neuvoistaan. Äitini on pelastanut minut monesta kusisesta tilanteesta. Otetaan hänelle, *kippis* ja sitten röökille.

En ole kirjoittanut musiikista juuri mitään. Ehkä olisi syytä, sillä musiikin kuuntelu ja omien laulujen kirjoittaminen on terapiaa psyykelleni - Seroquelin, Lamictalin ja Cipramilin ohella. Ehkä tärkein, musiikki auttaa minua jaksamaan eteen päin vaikeinakin aikoina. Kuten useimmat, kuuntelen sitä mielentilojen mukaan. Eräänä iltana olin todella masentunut ja vihainen. Soitin Dimmu Borgirin levyä Enthone Darkness Triumphant sekä Puritanian ja Sympoziumin useampaan kertaan. Hetken kuluttua olin täysin rauhallinen. Aggressiivinen musiikki siis auttaa. Hyvällä tuulella ollessani kuuntelen jotain muuta. Tästä linkistä  http://www.last.fm/user/Katatonic1/ voitte vakoilla mitä milloinkin luukutan. Alien Sex Fiend on viikon soitetuin bändi, ei mikään yllätys. Katsotuimmat musiikkivideoni tällä hetkellä ovat muuten Sisters of Mercyn Temple of Love, Oopperan kummitus -elokuvan Phantom of the Opera sekä Rammsteinin Seemann. En siis ole kirjoittanut musiikista.......

........mutta olenko kertonut itsestänikään? Lähinnä olen kertonut päivieni kulusta, isäni kuolemasta ja ryyppyreissuistani. Niiden perusteella voi toki tehdä päätelmiä minusta ihmisenä, mutta ehkä nyt olisi aika raottaa salaperäisyyden verhoa ja kertoa enemmän. (Paatuneena pessimistinä ajattelen tässä kohtaa, että kuka lukee ja ketä kiinnostaa). Kuka ja mikä minä olen? Jos minun täytyy vastata tähän mielettömään kysymykseen niin... Minä olen 23-v. muija. Maanis-depressiivinen. Yksinäinen, mutta usein omasta tahdostani. Kyyninen ja kriittinen. En missään tapauksessa kuitenkaan epäempaattinen. Tunneihminen ja romantikko. Huonon itsetunnon ja itseluottamuksen omaava androgyyni rock/metal/goth/punk -olento (tähän väliin voisin kirjoittaa paljon mielipiteitäni lokeroinnista). Minä olen minä enkä kukaan muu. En edes yritä olla kukaan muu. En tahdo olla kukaan muu. Tyhmin kysymys jonka olen kuullut, esitti eräs mies joskus: "Miksi sä et vaan voi olla niin kuin kaikki muut?" Miksi pyrkisin olemaan jotakin muuta mitä olen? Jokainen on oma persoonansa. Useimmat (okei, monet) eivät pidä minusta. Useimmat eivät tunne minua. Ne jotka tuntevat, pitävät tai eivät pidä. Se on niin yksinkertaista. Jos ajattelen itseäni ulkopuolisin silmin, voin nähdä ilkeän persoonan. Ensimmäinen asia, jonka ulkopuolinen minussa näkee on kyynisyys, joka antaa ilkeän vaikutelman. Paras, rakkain ystäväni Miseria, jonka olen tuntenut seitsemän vuotta, sanoi kerran, että sydämeni on puhdasta kultaa. Hän tuntee minut ja minun hyvän ja pimeän puoleni. (Rakkaita terveisiä ja haleja sinulle Miseria, olet tärkeä <3) Jos nyt heittäydytään psykologian puolelle, niin ihmiset vetävät elämässään useita rooleja. Ovat erilaisia käytökseltään ja puheiltaan eri ihmisten keskuudessa. Ystävieni kanssa olen varmasti avoimempi ja huumorintajuisempi kuin vieraiden kanssa. Ja paljon puheliaampi, hullumpi, varsinainen jackass (voi kuinka odotan risteilyä 16.10. hullut ihmiset pitävät hullun lailla hauskaa!). En jaksa lässyttää enempää tästä aiheesta, vaikka voisin kirjoittaa kokonaisen kirjan siitä, miten jokainen on arvokas omana itsenään ja että kenenkään ei tarvitse muokata itseään ja persoonallisuuttaan muiden toiveiden ja mielipiteiden mukaiseksi. Nyt on tupakan aika. Sisters of Mercy: Somethin Fast.

Palataan arkipäiväiseen inhorealismiin, jota täällä olen ennenkin viljellyt. Avasin jääkaapin innoissani kuvitellen, että saisin käsiini pullon kylmää Olvia, mutta... Karjalaa se olikin. Ei niin paha pettymys, päin vastoin sillä mieleeni muistuu tapaus teinivuosiltani (olenkin niin pirun vanha). Vuonna 1998 (siis viime vuosituhannella, taidan olla vanhempi kuin luulinkaan?) olin ensimmäistä kertaa Provinssirockissa ja nautin keikasta 14-vuotiaan innolla. Nostalgista. Mutta todella inhottavaa oli, kun kerran join tätä nimenomaista Karjalaa (joka ei tule ylös?) silloisten ystävieni kanssa. Kännissä sitten pahaa aavistamatta rojahdin suoraan jonkun toisen heittämän laatan päälle, jonka tajusin vasta seuraavana aamuna. Legendaarisesta Dekadenz -putiikista ostamani citycamotakki ja farkkuni olivat yrjössä, samoin hieno Marilyn Manson-paitani. Vaihtovaatteita ei tietenkään ollut mukana. Matkustin sitten junalla kotia kohti ja ihmettelin miksi joku pariskunta alkoi nauramaan hysteerisesti nähtyään minut. Sitten tajusin, että krapulassani olin unohtanut pestä kasvoni. Minulla oli täydet black metal -maskit lärvissäni. Oi niitä aikoja! Palataan astialle kun on taas asiaa...