En olekaan jaksanut kirjoittaa tänne pitkään aikaan. Monta kertaa on kyllä käynyt mielessä. Mitään ihmeellistä sitten viime kerran jälkeen ei ole tapahtunut, paitsi Turku-Tukholma risteily ystävieni kanssa. En muista koska viimeksi olisi ollut niin hauskaa :) Tuliaisia toimme ja niitä parasta aikaa juon. Toissa iltana olin vähän paniikkitunnelmissa ja join 4 kaljaa, kun sitten iski kauhea pelkotila päälle. En tiedä mistä sellainen johtuu, syitä on varmasti monia ja yksi aika merkittävä tekijä lienee liiallinen alkoholinkäyttö (juon melko usein). On vaikea pukea sanoiksi sellaista "pelkotilaa". Se vain tuli kuin tyhjästä, enkä pelännyt mitään tiettyä asiaa vaan olin jotenkin paniikissa ja se oli epämiellyttävä pakokauhun tunne. Menin sänkyyn peiton alle ja olin ihan paniikissa. Sitten menin äitini luokse ja hänkin oli sitä mieltä, että juomisesta johtuu. Toki myös isän kuolemalla ja masennuksella on osuutta asiaan. Kerroin äidille epäilleeni jo pidemmän aikaa, että olen psykoosissa. Inhottavaa kun ei kunnolla pysty selittämään minkälaisia nämä tunteet ja tilanteet välillä ovat. En osaa sanoa kumpi on pahempaa, paniikkikohtaus/oireet vai yhtäkkiä iskevä pelkotila. Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon pakostakin ja juoppohulluus on tuttu käsite. Olen muutamia kertoja (viime talvesta lähtien) nähnyt omiani, pienistä vihreistä örkeistä päälle ajavaan Titaniciin, jolloin jopa hyppäsin pois tieltä ja putosin sängystä. Tiedän että nämä kokemukset kuulostavat hassuilta ja hymähtelen niille jopa itse näin jälkikäteen, mutta sillä hetkellä ne tuntuvat todellisilta. Ensimmäiset "viinapirut" viime helmikuussa olivat pahimmat, sellaisia ötököitä jotka olisivat voineet olla Gigerin tai Gaudin keksimiä, kerrassaan mielikuvituksellisia. En halua edes muistella. Mitä mielialojen heittelyyn tulee (minulla on siis kaksisuuntainen mielialahäiriö), olen huomannut että erityisen hankalan päivän jälkeen tulee parempi ja päin vastoin. Eli kyllä tämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Useimmat ajattelevat, että minun olisi parempi hankkiutua muiden seuraan eikä panikoida täällä yksikseni. Asia on kuitenkin niin, että minä nautin yksinolosta ja harvemmin olen niin sosiaalisella tuulella että jaksaisin tai haluaisin tavata edes parhaita ystäviäni. Toivon ettei kukaan loukkaannu esimerkiksi siitä, että olen useimmiten Messengerissä offline-tilassa, vaikka oikeasti olenkin paikalla. Tahdon olla vain omassa maailmassani. Eilen tuli kuluneeksi kolme kuukautta isän hautajaisista, mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa. Yritän nauttia tästä hetkestä, kun kerrankin on ihan normaali olo. Pystynkin varmaan nauttimaan tänään ekaa kertaa laivatuliaisistani kunnolla, kun kaikki on hyvin. Olenkin miettinyt jo muutaman viikon, että alkaisinko uudestaan käymään mielenterveyskeskuksessa. En pysty käsittelemään kaikkea tätä yksin. Välillä pelkään, että vajoan niin syvälle etten pysty sieltä enää nousemaan. Siksi olisi hyvä jos voisin puhua jollekin. Luin ihan hiljattain lehdestä, että avohoitoon aletaan kiinnittää enemmän huomiota ja jos näin on niin hyvä. Uskon että jos avohoito toimii kunnolla, ei ole tarvetta mennä osastolle ollenkaan. Tänä iltana voisin taas tavata ystäviäni kun olen ollut monta päivää omissa oloissani. Nyt voisi taas jaksaa. Lopetan tältä erää tähän.